Sanomaa kerrakseen

Luin vuoden takaisia postauksiani keväältä. Ällistyin, miten pirteältä vaikutin. Ehkä oloni vaatisi lääkärisedän tai -tädin arviota. Ehkä veriarvoja pitäisi syynätä. Tai avata suu ja sanoa pitkä aa. Kummastuttaa. Ostin minä kyllä jotain rautakapseleita, mutta en oikein löydä sellaista aikaa vuorokaudesta, etten söisi maitotuotteita, jotka kaiketi neutralisoivat raudan vaikutuksen.

Lapsi on jo pakannut repun ja on valmis lähtemään mummolaan. Kuljeskelee reppu selässään pitkin asuntoa. Kertoo pakanneensa "pujelimen ja autoja". Osaa laulaa jo paljon lauluja ja muistaa ällistyttävän paljon biisien sanoja sen huomioiden, että hän on vasta oppinut kunnolla puhumaan. Laulaa tälläkin hetkellä sing-alongia Robinin kanssa.

Minä melkein vihaan pääsiäistä. Olen yrittänyt ottaa sen siltä kannalta, että se on kevään ja uuden alkamisen ja uuden toivon juhla. Mutta media ja lehdet eivät anna positiivisuuden voittaa, vaan esittelevät värikuvia ihmisistä, jotka antavat tänä päivänä ristiinnaulita itsensä uskonsa vuoksi. Miksi ihmeessä tällaisia vertavuotavia ihmisiä lehtiin? Ahdistus istuu kuin musta painava mörkö rinnassa. Jos Jeesus oli historiallinen henkilö ja hänet ristiinnaulittiin radikaalien ajatustensa vuoksi (huom! ilman omaa syytään), niin minun henkilökohtainen tulkintani on se, ettei hän koskaan herännyt kuolleista - ei kolmantena päivänä, eikä kolmantenakymmenentenä. Saatikka ne lukuisat muut ihmiset, jotka ehkä yhtä löyhin perustein kidutettiin hengiltä. Minua ei pätkääkään lohduta sekään lehdestä luettu tieto, että Jeesus kuoli nopeasti, jopa kolmessa tunnissa. Vai että jopa - miettikää sitä kolmen tunnin tuskaa, jonka lopussa ei kiitos seiso, vaan kuolema. Että sellainen kevään juhla meillä.

Mitä tulee Jeesukseen noin muutoin, hänen tosiaan sanottiin joutuneen ristille radikaaliutensa vuoksi. Hänhän ajatteli humaanisti ja viisasti ja nosti vierelleen "huonon naisen". Nykyäänhän ei länsimaissa enää muita olekaan kuin huonoja naisia, ainakin jos ajatellaan tiukassa raamatullisessa mielessä. Mietinkin, kenet Jeesus rinnalleen nostaisi, jos tekisi comebackin. Uskon, että hänen rinnallaan olisikin miestä rakastava mies, sillä oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoahan J-mies kannatti. Hän kannattaisi sitä tänä päivänä samaa sukupuolta rakastaville, niin minä päässäni spekuloin. Ristiinnaulitsisivatkohan hänen omat kannattajansa hänet silloin?

Rakastakaa toisianne.

(P.S. Ajatukseni ovat omiani, enkä ketään halua niillä loukata. En ole jäsen missään kirkkokunnassa.)

Blogirikkuri

Taisin suorittaa blogirikkuruutta, kun poistin jo kertaalleen julkaisemani tekstin. Pahoittelut siitä.

Yritän kirjoittaa jotain uutta, kun kello ei näytä ihan näin myöhäisiä tunteja. Kerään uusia aistimuksia ja uutta kerrottavaa. Ainahan sitä jotain on. Ehkä lähden kaduille salakuuntelemaan ihmisten elämää, niin kuin Gösta Sundqvistin kerrotaan tehneen. Hän ei kuulemani mukaan oikein suostunut kuulumaan mihinkään ihmisryhmään, vaan puikkelehti niiden välillä ja samalla vohki paloja ihmisten elämistä ja teki niistä musiikkia.

Olipa se jotenkin kaunis ja runollinen ajatus, vaikka Göstan tarinat olivatkin rujoja. Eivätkä varmaan kenenkään tarinoita ihan sinällään sentään, mutta niissä oli totta toinen puoli. Niin se vain on, että ihmisille sattuu uskomattomia asioita ja niiden kanssa he sitten möyrivät eteenpäin, minkä taitavat. Jotkut eivät edes välitä. Minä välitän liiaksikin.

Uskotteko sen, että elämällä on jokin tilikirja? Jos ihmiselle sattuu paljon hyviä asioita, on tili plussalla. Jos liikaa plussaa kertyy, elämän pankkineiti saattaa katsoa aiheelliseksi alkaa balansoida tilejä. Pelkäättekö (kuten minä) silloin, kun jotain suurta hyvää tapahtuu, laskun seuraavan perästäpäin? Ja ajatteletteko sitten, kun jotain ikävää tapahtuu, että nyt on maksun aika? Minä olen vähän sellainen. Onkohan tällaiselle ajattelutavalle nimi?

Teema-kanava on jäänyt päälle, vaikka ohjelma on loppunut. Ihanaa klassista musiikkia, kuin balsamia sielulle. Nyt on jo kiirastorstai.