lauantai 27. joulukuuta 2014

Yhteenvedon tapainen

Olen ollut hiljaa koko loppuvuoden. Mitä kauemman on bloggaamatta, sitä korkeammaksi kynnys kasvaa. Kunnes sitten ymmärtää, ettei sitä lopulta ole. Jos onkin, on se oman pään sisällä ja silloin sen voi muuttaa pumpuliksi tai hattaraksi, kastella sen lämpimällä vedellä ja sulattaa pois.

Saimme valkean joulun, vaikka itse en jaksanut siihen uskoa. Tuntui hienolta katsella ikkunasta pikkuiseni kanssa ja todeta, että sitä se on: lunta. Hän osaa sanoa sanoja, joita hän ei ennestään tuntenut tai muistanut, kuten tonttu, lumiukko (jota emme vielä ole kyenneet rakentamaan pakkasten vuoksi) ja joulukuusi.

Meidän joulukuusemme on tänä vuonna erityisen kaunis, melkein keinokuusen näköinen. Lainalapsen astmaoireiden vuoksi päädyimme hankkimaan kuusen, joka on oikeasti männynsukuinen, vaikkakin kasvaa kuusen kaltaisesti, puu on nimeltään pihta. Nimi on hyvin lähellä sanaa pihka. Pihdan neulaset alapinta on hopeanharmaa ja siinä on pieni uurre keskellä. Ehkä haluan pihdan ensi vuonnakin. Meistä on tullut ystävät.

Minusta on tullut tällä välin  ystävä myös sähköisten kirjojen kanssa, vaikka kuvittelin itseni liian vanhanaikaiseksi moiseen touhuun. Havaitsin kuitenkin, että oikeastaan on hyvin kätevää lukea kirjaa kännykästä: äiti-ihmiselläkin on kännykkä lähes aina mukana, näyttö on nykyisissä puhelimissa sopivan suuri (sopivan suuri myös rikkoutumaan kepoisasti pirstaleiksi asfalttiin, olen havainnut) ja lisäksi taustan värin saa muunnettua mustaksi, niin että vuoteessa lukiessa ei häiritse lapsen unta. Lukeminen sujuu vieläpä lentokonetilassa, joten alles gut. Nyt luenkin Finlandia-voittajaa, joka koukutti minut täysin ihan suorilta jaloin. Taitaa olla kuudes tahikka seitsemäs e-kirjani jo, vaikka vasta havaitsin tämän uuden mahdollisuuden. Minulla on lisäksi kytky (etäinen, ei henkilökohtainen, mutta silti) uuteen voittajaan, joten uteliaisuuteni on suuri. Ensimmäisen 70 sivun perusteella voin ainakin todeta, että hän ymmärtää vanhemmuudesta jotakin, kuten ihmisyydestäkin.

Kaipa sitä itsekin jotain ihmisyydestä ymmärtää, mutta silti ei osaa toimia oikein. Ei edes silloin, kun oman mielensä pohjalla näkee kissankokoisin neonkirjaimin, että NYT MENEE METSÄÄN. Ja sitten, että TOIMI TOISIN. Mutta ei, sitä vain painaa lisää kaasua ja antaa perän heittää ja luisuu ojaan ja metsään niin että tanner tömisee ja lumi pöllyää. Ja ajattelee, että näin sitten. Että näin tämän sitten hoidit. No, minkäs teet. Teoria on eri asia kuin käytäntö. Äitiyden myötä minusta on löytynyt paitsi sellaista rakkauden tunnetta, jota en ennen tuntenut, myös suuria tunteiden ääripäitä, niitäkin, joihin en niin olisi välittänyt itsessäni tutustua. Taloksi tuntuvat silti nekin asettuneen, osaksi minua.

Toivottavasti kaikilla lukijoillani (kiitos teille siitä, että jaksatte kiinnostua pienistä elämistä) oli ihana joulu. Minulla oli. Onnistuin ruoanvalmistuksessa (siltä osin kun niitä valmistin), jopa niin hyvin, että ensi kerralla on tehtävä enemmän samaa sorttia ja kaikki muukin oli ihanasti: kukaan ei ollut sairaana, kaikki lahjat olivat mieluisia, oma Mies oli hankkinut ihania hyväntekeväisyyslahjoja, jotka tulivat kaikille täytenä yllätyksenä ja joulua viettämässä oli myös yksi lisäperheenjäsen, joka muutoin olisi viettänyt jouluaan yksin - se, että hän nyt vietti sen kanssamme sai kaikille aikaan hyvän mielen. Pikkuinen rakasti lahjoja ja niiden avaamista, joulupäiväänkin riitti vielä pari pakettia ja voi, miten surullista oli, kun hän on nyt alkanut ymmärtää, ettei joulukalenterin luukkuja enää avata, eikä pakettejakaan joka päivä. Onneksi sentään on lumi, pulkka ja keinuminen. Hän ilmoitti myös haluvansa musiikkileikkikouluun myös keväällä, vaikka paikan päällä aina onkin aika totinen torvensoittaja.

Haastava vuosi omalla tavallaan melkein takana, mutta samalla ehkä myös yksi arvokkaimpia. Nyt kun lapsi on vähän yli kaksivuotias, olen aika lailla palannut takaisin nahkoihini. Tiedän kuka olen, ihmisenä ja äitinä. Luotan jälleen itseeni. En ehkä aina ole se vuoden mutsi, mutta ei tarvitsekaan. Ei kukaan ole.

Kiitokset vielä tässä yhteydessä muille blogin kirjoittajille, heidän myötään olen löytänyt kirjoja luettavaksi, joululahjoja hankittavaksi, asioita mietittäväksi. Sillä vaikka en ole kirjoittanut, olen totisesti lukenut. Kaikkea hyvää teille kaikille myös ihan pian alkavalle vuodelle 2015.

Kirjoitellaan toisillemme!