keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Jalkapalloa ja kemikaalioita

Se on nyt jalkapalloa tämä elämä. Ei minua kukaan sitä pakota katsomaan, mutta tunnun katsovan silti. Samaan aikaan soitan stereoista lapselle musiikkia ja TV pyörittää äänetöntä jalkapalloa. Se on jotenkin harmiton kesäyhdistelmä. Jalkapalloilu nyt kuitenkin on suhteellisen väkivallatonta kilvoittelua (nyt iski heti pelko jostain kauheasta, kun tulin ääneen sanoneeksi jonkin olevan turvallista).

Lapsi kuuluu myyryävän päiväunisijoillaan. Minä toivon, ettei hän vielä heräisi. Että voisin vain istua tässä ja kuulostella päässäni liikkuvia ajatuksia. Nyt kun olen saanut rauhoituttua sen jäljiltä, että kun vielä istuin hetki sitten tässä sohvalla yöpaidassani, ovelle koputettiin ja kovaa. Minuun tuli vauhtia: vaihdon farkut jalkaan ja kiskoin paidan päälleni ja avasin oven (hiukseni näyttivät --- no, ovat ne parempiakin päiviä nähneet). Siellä oli mies ja paketti, jonka minä vastaanotin ja sopotin, että "minulla on tuolla vauva nukkumassa" ikäänkuin selityksenä sotkuiselle ulkonäölleni ja viipymiselleni oven avauksessa, vaikka asia ei tietenkään millään muotoa selittänyt kumpaakaan. Mies tuoksui uskomattoman hyvälle, en ole koskaan tavannut yhtä hyväntuoksuista tavarantoimittajaa. Koska vauva ei herännyt, annan anteeksi voimakkaan ovenkoputuksen erinomaisen tuoksun takia (se oli kemikaali, ei ominaistuoksu: tämä näin selityksenä, ettette pitäisi minua liian eläimellisenä).

Mies on tänään tulossa kotiin ja juuri ennen saapumistaan hän sai siis suuren paketin. Hänelle on aiemmin viikolla tullut jo kaksi pienempää. Minulle tulee harvoin paketteja, tosin enpä juuri tilaile ulkomailta mitään. Syy on siis minun.

Lapsi heräsi, potkiskelee leposijaansa ja huutaa (vielä melko kärsivällisesti) "äiti". Mentävä on, ei auta mitään.

Lopetan raporttini täältä tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti