torstai 14. marraskuuta 2013

Vahinkoja

Meille sattui eilen vahinko. Otin hemmotteluherkkujuoman: lämpimän glögin. Onneksi lämpimän, eikä kuuman, sillä neiti kiskaisi sen varpustaen pöydän reunalta niskaansa. Lattia lainehti, lelut lilluivat siellä keskellä, neiti oli järkyttynyt, märkä ja huusi ja minä en tuntenut oloani hemmotelluksi. Taisinpa siinä vähän hermostuakin.

Kuten Katja Project Mama blogissa kirjoittaa, tilanne on vahingon osalta Filippiineillä vähän toinen. Siellä ovat kaatuneet mukin lisäksi seinät. Ihmiset ovat kadonneet, valtavasti perheenjäseniä on menetetty. Pulaa on ruoasta, hoivasta, puhtaasta vedestä. Mutta me voimme auttaa. Minä tein lahjoituksen bloggaajien omaan keräyslistaan. Sinäkin voit. Myös muun kuin tarjottujen summien antaminen onnistuu, kun syöttää summan tuonne oikean reunan palkkiin ja kirjoittaa nimen ja napsauttaa Jatka.

En paasaa enempää. Turvallista ja lämmintä päivänjatkoa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kaurismäkeläinen isänpäivä

Isänpäivä on uuvuttanut minut. Söin iltapalaksi kaksi kylmää nakkia ja join kupillisen kuumaa glögiä. Mitään hienouksia en isänpäiväksi saanut aikaan, muutoinkin osoittauduin huonommaksi puolisoksi, kuin luulin olevani. Tapasin kaupassa tuttavani, jonka mies oli kieltänyt tätä ostamasta itselleen lahjaksi sukkia ja kalsareita. Niitä oli kuulemma riittävästi. Tiettävästi niistä ei ole pulaa täälläkään suunnalla. Kirjojakaan Mies ei lue, muuta kuin sähköisistä vempeleistä. Minä en oikein enää keksi mitään näillä väsyneillä aivoillani. Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa hänelle satu (tai Suvi, viitaten edelliseen kirjoitukseeni).

Olin joskus työssä toimistossa, joka oli sijoittunut lopetetun poliisiaseman tiloihin. Siellä oli pari putkakoppia. Niihin ei tehnyt mieli mennä. Joskus teini-ikäisenä eräs poliisimies uhkasi, että vielä joskus joudun putkaan (ihan syyttä suotta, yritin vain jutustella hänelle ystävällisesti, mutta hän oli ehkä sellaiseen liian ärtynyt), onneksi en ole joutunut. Tai ehkä hän olikin sivutoiminen selvännäkijä ja tarkoittikin erikoista toimistoratkaisua, jonne ennakoi minun päätyvän. En ole aikaisemmin tullutkaan ajatelleeksi tätä vaihtoehtoa.

Seuraavaksi alan miettiä maatamenoa.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Jokaiselle tarpeen mukaan...

Katselimme lauantai-illan huumassa lapsen nukkumaanmentyä Miehen kanssa kaksin televisiota. Siellä pyöri Uutisvuoto. Vieraana olivat Suvi Teräsniska ja Antti Tuisku. Nauroin sille seikalle, että Antti Tuisku oli saanut Helsingin asuntoonsa kirjekuoren, jonka päällä luki: "Lordi, Rovaniemi". Antti Tuisku lienee ollut tästä kovin otettu.

No, asiaan. Mies killisteli kovasti hyväksyvän oloisesti Suvi Teräsniskaa ja kommentoi hänen olevan ihan okei, jos vain laulaisi kunnollista musiikkia. Ohjelmassa puhuttiin myös, että joulun alla voi säästää rahaa leipomalla joka päivä itse leipää. Ehdotinkin Miehelle, että hankkisimme keittiön kattoon leipävartaan, jollainen isänikin kotona oli katonrajassa. Mietin mielessäni isäni tarinaa siitä, miten he lapsina kovasti pomppivat tuvan lattialla saadakseen aikaan sen verran tärinää, että katosta putoaisi leipää. Ennen kuin ehdin kertoa Miehelle tarinaa leipäpompinnasta, hän oli jo visualisoinut keittiön kattoon leipävartaan, josta roikkuisi Suvi Teräsniska. Totesinkin Miehelle suurinpiirtein seuraavasti: "Jos isäni lapsena pomppi kovasti tuvan lattialla saadakseen katosta leipää, niin hyppisitkö sinä keittiön lattialla, jotta Suvi Teräsniska putoaisi sinun päällesi?" Saattaisi kuulemma hyppiä.

Luin sanomalehdestä, että pikkulapsiperheille tehdyn haastattelun mukaan perheen äitien mielestä perheen suurin ongelma on, että perheellä on liian vähän yhteistä aikaa - isien mukaan ongelma on kuitenkin se, että puolisoilla on liian vähän seksiä.

Ihan humpuukia, sanon minä. Vai Suvi Teräsniska...

perjantai 1. marraskuuta 2013

Sielut kulkevat sateessa kuin (ehjä) Pendolino

Leikin nyt anonyymiä kuvitteellista lehden kirja-arvostelijaa, sillä en ehkä normiminänä kirjoittaisi julkisesti näin roisisti. Sielut kulkevat sateessa oli kuitenkin sen verran rouhea teos, ettei siitä voi kirjoittaa löperösti. Joten tässä fiiliksiä vieläkin hämmennystä herättävästä lukukokemuksestani.

Kirjoitin tuota arviotani jo eilen heti saatuani kirjan luettua loppuun (sille on venäjänkielessä ihan oma verbi, siis merkitykselle lukea jokin loppuun asti), jotta tunnelmat olisivat mahdollismman aidot. Hämmentävää kyllä, Jääskeläinen kirjoitti tänään itse siitä seikasta, ovatko kirjailijat psyyken pornotähtiä. No, jos Pasi, luet tämän, niin mietipä sitä.

Kokemus kirjasta oli alustavasti se, että Jääskeläinen lyö sangen vaikuttavankokoisen henkisen molonsa pöytään ja sanoo lukijalle: "Tosson pelit, älä riko ittees". Koin siis kirjan huomattavasti rajummaksi kuin Lumikko ja yhdeksän muuta sekä Harjukaupungin salakäytävät, mitkä eivät tosiaankaan olleet mitään romanttista diibadaabaa (näennäisestä cinemaattisuudesta huolimatta).

Mutta että tämä sitten! Se on sanottava, etten ole vähään aikaan lukenut mitään yhtä koukuttavaa. Pienen lapsen äidille oli haastavaa saada lapsi puuhaamaan itsekseen jotain ja uppoutua kirjaan jokaisena mahdollisena liikenevänä hetkenä. Kirja upotti minut jopa niin syvälle, että eilen lukiessani aloin nuuhkia ilmaa: mikä täällä haisee? Haju oli mieto, ikäväntympeä, pilaantuvan kalan haju. Ei se todellinen ollut, se sikisi painomusteesta ja syntyi sielujen maailmasta - minun kokemuksestani ja kirjan mukana elämisestä.

Parasta kirjassa oli sen mieltä herättelevä lähestymistapa. Minuun se vetosi eritoten, sillä pystyin samaistumaan Juditin henkilöön, pitkälti olen sellainen kiltti (?!) tyttö kuin hänkin. Sinne kiltteyden kannen alle kirjailija häpeilemättä kurkkii ja purkaa auki pinnanalaisia virtoja, ja saa miettimään, mikä lopulta on kilttiä ja onko kukaan kiltti?

Kirja käsittelee vaikeita asioita, uskontoa ja ateismia ottamatta kantaa puoleen tai toiseen, lähinnä punniten. Minä luin siitä viestin: ajattelepa ite omalle kohalles - järki käteen erilaisiin ismeihin hurahtelussa. Tämä siis myös laajemmassa mittakaavassa, lieneekö minkään sortin fundamentalismi koskaan tuonut muassaan mitään hyvää.

Noh, en tiedä, joskus kolikossa ei ole vain kahta puolta, silloin kun se jää pöydälle pyörimään kylkensä varaan se näyttää pyöreältä vaikka illuusion romahtaessa onkin matala kuin lätty. Ai mitä minä horisen? Lue itse, niin näet.

Tämä kirjoitus ei nyt anna kirjalle tarpeeksi oikeutta, mutta kun nukkumaankin pitäisi mennä. Uskokaa minua, kun sanon, että kirjassa oli tosi siistejä elementtejä.

Katsokaas, kun Jääskeläinen rysäyttää, niin sitä tietää lukeneensa.