torstai 27. kesäkuuta 2013

Aikaikkuna on auki

Aika on vääntynyt omituiselle mutkalle ympärilläni. Seuraan sen kulkua päivittäin kulloinkin näkösällä olevista kelloista. Lapsen olemassaolo kertoo minulle selkeästi sen, mikä elämästäni on tyystin puuttunut: a) säännölliset rutiinit b) ruokailurytmi. No, nyt elämä on täynnä säännöllisiä rutiineja ja vauvalla on säännöllinen ruokailurytmi. Oma ruokailurytmi on tietenkin se, minkä vauva sallii.

Mitä tulee ajan kuluun laajemmassa mittakaavassa - siinä olen jotenkin ihan hukassa. Olen toistuvasti yllättänyt itseni ajattelemasta, että se-ja-se on vasta heinäkuussa, siihen on vielä vaikka kuinka kauan aikaa. Mutta kun ei ole, heinäkuu on ihan tässä, nurkan takana.

Kunpa kesä himmailisi vähän. Malttaisi edetä hitaasti, niin että minäkin ehtisin mukaan. Minulla ei ole edes uimapukua, joka mahtuisi päälle. Talviturkki olisi siis heitettävä ilkosillaan, eikä sellainen peli nyt tietenkään vetele (no, ehkä joissakin paikoissa tai säkkipimeässä). Minun on siis selvästikin suunnattava alennusmyynteihin ja etsittävä puku, joka hyväilee hieman toivottua täyteläisempiä muotojani. Olipa kauniisti sanottu.

Kunpa olisin aina näin leppoisa itseäni kohtaan.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Sisältää jäätelö- ja runosijoittelua

Blogit saavat aikaan kaikenlaista. Sain Sivukujilta-blogin Sadulta vinkin kirsikka-valkosuklaa jäätelöstä ja kun Mies tänään teki taas lähtöä toiseen kotiinsa, halusin tehdä jotain juhlavaa ennen hänen lähtöään. "Sinä siis haluat oikein jäätelökioskille", hän ihmetteli toivomustani. Mutta niin mentiin. Ensimmäinen kioski tuotti vesiperän, mutta toisen luettelossa se komeili: kirsikka-valkosuklaa. Tilasin kaksi palloa. Oletin pallojen olevan sellaisia hintsuja, kuten nykyaikana kaikki on, mutta pallot olivat nyrkinkokoisia ja koko jäätelökomeus näytti taistelevan epätoivoisesti painovoimaa vastaan - hellettä vastaan nyt ainakin. Olin lähes stressaantunut, kun yritin lipoa herkkuani, ettei se sulaisi ja voi kauheaa, kiepahtaisi katuun pallo tai puro kerrallaan. Ei tapahtunut mitään hirveää, sain koko jäätelön syödyksi. Se oli ihanaa, minä pidän kirsikoista kaikissa muodoissa: suklaissa, viineissä ja tuoreena.

Yöksi ennustettiin ukkosmyrskyjä etelä- ja keski-Suomeen. Myös huomenna saattaa ukkostaa, paikoin rajustikin. Olen sopinut tapaamisesta kahvilassa huomenna, nyt jännittää, tuleeko reissustamme mitään. Kunpa ei kovia tuhoja tulisi: sähköyhtiötkin ovat varautuneet yöhön lisämiehityksin. Vaan selväähän se, ettei näillä leveysasteilla nautita lähes 30 asteen lämmöstä ilman seuraamuksia. Tässä kohdin olen puutaloasujana todella iloinen ilmalämpöpumpusta, joka pitää edes alakerran viileänä, yläkerran makuuhuoneessa vastaani hönki 28 asteinen lehmänhenkäys (tänä yönä varmaankin jopa minä supervilukissa saatan selviytyä ilman peittoa pussilakanan sisässä).

Löysin kirjakaupasta aivan sattumalta hulvattomasti kuvitetun runokirjan Sinisen kärpäsen sirkus. Juuri kansikuva taisi olla se seikka, johon pysähdyin kirjan kohdalla ja joka sai sen erottumaan muista. Aivan ihastuttava ja riehakas löytö. Uskallan lainata kirjasta teille pienen kesärunon tähän loppuun.
Yötuulenkadulla on lämmintä. Kukaan ei muistele talvea. Kimalainen hyppelee ruutua.
Tähdillä on suu mutrussa, kun ne syövät rusinoita.
Reetta Niemelä (kuvittaja Salla Savolainen): Sinisen kärpäsen sirkus, Otava 2010

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Anna mennä, nauti elämästä!

Aurinko palasi yllättäen takaisin. Olen pikkuhiljaa ymmärtämässä, että perjantaina on Juhannusaatto. Minä en tee taikoja. Ihan hyvä, ei tarvitse valvoa pitkään, eikä kieriskellä heinäpellossa alasti tai muutoin viuhahdella. Hyttysiäkin on tänä kesänä kuulemani mukaan erityisen paljon. Ei suosi alasti temmeltämistä.

Taikojen tekemisestä (ei sentään alasti temmeltämisestä) tulee mieleeni ystävä, joka elää sinkkuelämää. Olen toisaalta kateellinen vähäsen siitä, että hän on vapaa tekemään mitä haluaa, niitä taikojakin. Vapaa istumaan valveilla vaikka koko ihanan juhannusyön (siitä ennustetaan tulevan kuuma) ja nauttimaan niin paljon hyvää punaviiniä kuin haluaa. Voi nukkua koska haluaa ja miten paljon haluaa. Joten keskityn toivomaan, että hänen juhannuksensa on ihana ja että hän tekee kaiken sen, mitä minä en voi: saunoo loputtomiin, pulahtaa uimaan vilvoittaviin vesiin, humaltuu sopivasti, tekee taikoja ja näyttää niin kauniilta kuin vain nainen voi. Olenpa minä romanttinen, mutta niinähän minä olen.

Juhannuksesta on tosiaan ennustettu lämmintä ja aurinkoista. Vaikka tänään aurinko taas paistaa, on silti hyvin viileää ja on vaikea uskoa, että helle palaisi. Toivonhan minä sitä. Tietysti se tarkoittaa sitä, että puutalon sisätilat muuttuvat taas tukalan kuumiksi, mutta se kuuluu kesään. Kun oli jo hellekausi, kävin vauvan kanssa tutkimassa lähipuiston nurmea, mutta koska oli toukokuu, ei kaupungin kesätyöntekijöitä ollut vielä palkattu ja nurmea ei ollut leikattu. Nyt on, mutta on ollut niin kylmää, ettemme ole päässeet puistoon viltille istumaan. Sellainen haave minulla siis on, mennä vauvan kanssa puistoon viltteilemään. Tosin tässä välissä vauva on oppinut etenemään nelivedolla ja saattaa olla, ettei häntä mikään mahti maailmassa viltillä pitele. Mutta haaveillahan aina voi.

Nyt kun olen antanut periksi yrittää laihduttaa pre- ja post-raskaus kilot hetimiten, niin saan syödä jäätelöä kaksin käsin ja niin paljon kuin haluan. Se on kyllä näin kesäaikaan ihan huippua. Tänään kaupassa ostaessani salaattiannosta, minua ennen osti varvunhoikka neitonen salaatin ilman salaattikastiketta tai pähkinöitä ja krutonkeja ja minun teki mieli julistaa: "Anna mennä, nauti elämästä!". Olin kuitenkin hiljaa. Oikein hyvä päätös.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Katkelmia uni- ja reaalimaailmasta

Näen yöllä konstikasta unta. Saan siinä kaksi vauvaa lisää, kumpainenkaan ei ole omani. Toisen kohtaloa en pysty palauttamaan mieleeni, mutta toinen löytyy autoni takapenkiltä. Auto oli aikoinaan minun ja ex-puolisoni yhteisomistuksessa ja edelleen autossa istuvat hän ja minä, kun löydän vauvan takapenkiltä. Autossa on myös sukulaistätini, joka onnittelee minua vauvan syntymän johdosta, johon totean, ettei takapenkin vauva ole omani, sillä oma on hoidossa (vauva ei ole koskaan ollut tosiasiassa hoidossa kodin ulkopuolella).

Olen vauvasta hirvittävän ilahtunut ja mietin, saakohan löytövauvan noin vain pitää. Vauvan mukana on kirje, jossa kuvataan ex-puolisoni liikkuvaa työtä ja kerrotaan, että jollakin näistä reissuista vauva on saanut alkunsa. Minusta vauvan kulmakarvat näyttävät ex-puolison kulmakarvoilta ja epäilen hänelle ääneen tarinan olevan tosi ja mietin samalla, miten  hänen vaimonsa mahtaa ottaa tämän uutisen vastaan (samaan aikaan aion kuitenkin itse pitää vauvan, en suinkaan antaa sitä isälleen). Vauva on hirvittävän pieni, ehkä nelikymmensenttinen ja ehdotankin, että ihan aluksi vauva tulisi viedä sairaalaan. Ex-puolison mielestä idea on nerokas.

Uneni vauvoilla on molemmilla aikuisen kasvot. Joskus unien logiikka on hyvin ontuvaa (kuten tässä unessa), toisinaan lähempänä arkitodellisuutta. Tietoinen minä ihmetteli unessa sitä, miksi vauvoilla on aikuisen kasvot, enkö osaa kuvitella muita vauvan kasvoja kuin oman vauvani. Ehkä tästäkin omalaatuisuudesta voisi viisaampi löytää jotain psykologisia merkityksiä. Eniten kuitenkin yllätyin riemustani saada uusi vauva - luulin olevani täystyöllistetty nykyisen pikkuiseni kanssa, mutta unessani suhtauduin riemukkaasti perheeni kasvamiseen.

Tänään sataa. Emme aivan selvinneet kauppareissustamme vauvan kanssa kastumatta. Tunsin aamulla itseni kyvykkääksi organisoijaksi, sillä ehdin pelastaa lainalasten pihaan unohtamat asfalttiliidut kastumiselta ennen sateen alkamista. Harmi vain, että heidän hienoksi värittämänsä piha valuu nyt sadevesiviemäristä alas. Mutta eilen se näytti pirteältä ja värikkäältä.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Näin se menee

Tiskikone laulaa, välillä pysähtyy miettimään, sitten hyrisee jälleen. Vieressä lepää mustavalkoinen limppuna, teimme hivenen epäonnistuneen yrityksen lähestyä toisiamme, sillä minun kädessäni olivat kynsisakset. Saldona noin seitsemän leikattua kissankynttä kahdestakymmenestä. Mustavalkoinen kun rassu jää kynsistään kiinni joka paikkaan: mattoihin, sohvaan ja vaatteisiin. Minä sain yhden pitkän raapaleen, se tosin aiheutui tahattomasti - moisilla kynsillä ei voi olla saamatta vahinkoa aikaan. Jätän ne 13 jollekin toiselle illalle. Kissa katsoo seinään ja kääntää selkänsä minulle. Ei arvostanut elettäni.

Tytär sai kolhuja tänään, raasu. Niitä aiheuttivat hän itse ja sitten äitinsä, molemmat tahattomasti. No, kukapa tahallaan kolhuja aiheuttaisi. Elämä meitä kolhii. Tietenkin silti on paha mieli, kaikki kolhut haluaisi välttää, antaa pienelle vain iloa ja naurua. Kunpa voisinkin!

Näin tänään päivällä TV:stä, miten eläkkeelle jäänyt balettitanssija (en tiedä hänen nimeään) sanoi, että ihmiset nousevat aamulla sängystä unelmien voimalla. Elleivät unelmien, niin velvollisuudentunnon. Haluan, että minulla on unelmia, mutta realismini tuntuu jyräävän unelmani maan rakoon. Ovat siellä niin syvällä ja peloissaan, etteivät uskalla edes kurkkia, onko tie auki. Mutta kyllä ne siellä ovat, tulevat taas esiin, kun ovat keränneet tarpeeksi rohkeutta. Elävät murusilla. Minähän en halua olla se, joka herää velvollisuudentunnosta.

Helteet ovat tiessään. Kun kannoin lasta vuoteeseen, kuulin, miten alkoi sataa. Toivottavasti kukkaistutukset pihamaallamme kestävät sateen. Rakensimme jo kovasti kesää, kun helteet saivat uskomaan, etteivät koskaan väisty. Ja sitten yhtäkkiä ne vain olivat poissa ja näyttävät myös pysyvän.

Ihanaa, kun on oma koti. Pihassa niitä kukkia. Kissa, jolla 7/20 kynsistä on leikattu ja toinen, jonka kynsiä ei leikata saata. Pieni ihmisen alku, joka alkaa ymmärtää huumoria ja ovelia ilmeitä. Oi, miten hän on hurmaava ottaessaan "olen mukana juonessa" -ilmeen. Pyykki- ja tiskikone toimivat. Viemärit vetävät. Tulee lämmintä vettä. On mitä syödä. On oma äiti, joka auttaa. On mies, jonka erinomaisuutta pohdin, kun pesen hampaita. Hyviä ominaisuuksia ehtii kahdessa minuutissa keksiä lukuisia.

Juhannusvihdat varmasti pitävät sateesta. Vielä ovat oksissa kiinni he.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kesää ja veljessarjoja

Sain juuri luetuksi Norwegian Woodin loppuun. Kirja oli ihana. Ainoa asia, joka jäi vaivaamaan mieltäni, oli se seikka, että se oli tosiaan käännetty suomeksi englannin kautta. Osaakohan Aleksi Milonoff yhtään japania? Kirja oli joka tapauksessa hyvin nautittava, vaikka rikkinäinen puhelin -efekti vähän mietitytti. Piti itkeä ihan hiljaa, ettei vauva heräisi.

Kääntäjä Aleksi Milonoff on ilmeisesti näyttelijä-/madventures veljessarjan Eero, Juho ja Tuomas Milonoffin yksi jäsen. Syyllistyin hänen kuvansa googlaamiseen, sillä halusin nähdä, näyttäisikö hän niin Milonoffilaiselta, kuin muut veljet, joista eritoten Tuomasta ja Juhoa on suorastaan vaikea erottaa toisistaan. En valitettavasti löytänyt. Aleksin kasvot jäivät arvoitukseksi. Mutta kuinka utelias voinkaan olla ihmisten suhteen? Kuinka moni muu googlaisi kirjan kääntäjän ulkonäköä arveltuaan sukunimen perusteella, että hän voisi olla niitä Milonoffeja. Hah hah minulle.

Näin kerran Juho Milonoffin kiertuekeikalla kotikaupungissani. Hän esiintyi joen rannassa sijaitsevassa baarissa ja onnistui olemaan ihan läsnä. Muuta en kylläkään esityksestä harmikseni muista. Unohdan keikat ja näytelmät turhan hyvin. Kadehdin ihmisiä, joiden mieleen ne paremmin painuvat. Yleensä muistan vain sen, että olen esimerkiksi nähnyt Hectorin vuonna -88 Dinosaurockissa, mutta en muista asiasta mitään muuta. Eihän Hector tietenkään koskaan huono voi olla, hänen äänensähän on kuin hyväily.

Olen ostanut liput heinäkuussa J. Karjalaisen keikalle. Se on ensimmäinen kerta, kun menen ulos vauvan syntymän jälkeen, ellei tässä välissä ilmaannu jotain yllättävää käännettä. Oli miten oli, minua jännittää tämä vapaailta jo nyt. Olen jo nyt miettinyt, mihin menisimme ystävättären kanssa syömään. Onhan meidän ensin syötävä, että jaksamme iltasella kuunnella musiikkia. Tytär on silloin 9 kk. Odotin häntä saman ajan. Hyvin jännää (kaikki kääntyy tänään Milonoffiin, hänhän - siis Juho - on Pasila-sarjassa Pekka Routalemmen ääni).

Mies tulee taas tänään. Jospa tällä visiitillä paistaisin hänelle ja itselleni räiskäleitä. Nythän on kesä! Hilloa, jäätelöä ja räiskäleitä. Okei, on liikakiloja - AIVAN SAMA. Katsotaan syksyllä laihdutusasiaa uudelleen. Ehkä.

JÄLKILISÄYS: Tuomas ja Juho Milonoffia on vaikea erottaa toisistaan, koska ovat identtiset kaksoset. Sama DNA vaikuttaa kummasti asiaan. Minä kyllä erotan heidät. Onko se siksi helpompaa, kun oma isä on toinen puolikas identtisistä kaksosista, mene tiedä. Isälläkin on se tuimempi veli, Milonoffeista hän olisi Tuomas. Juho olisi isäni, se lempeämpi.