torstai 16. toukokuuta 2013

Ei hassumpaa

Tänään sain yllätyskutsun jäätelölle. Vauva nukkui parahultaisesti vaunuissa ulkona, joten minä olin jo kiskonut toisen tennarit jalkaani ja nyörittänytkin toisen sillä välin, kun odotin vastausta omaan kysymykseeni: "Hetikö?". Heti mentiin. Jäätelöt oli muutoin nimetty tavanomaisesti, mutta erään jäätelön nimi oli Poron papanat. Lähinnä ystävättärelleni mutisin hiljaa, että "Ei noi oikeesti oo mitään poron papanoita", mutta myyjäpä kuuli ja sanoi: "No mutta maista!". En maistanut. Minun jälkeeni tilannut nuorimies oli huomattavasti rohkeampi, hän tilasi kyseiset papanat ensimmäisenä pallonaan. Minä tilasin melko mielikuvituksettomasti mansikkaa ja suklaata, mutta hyväähän se tietenkin oli. Erityisen loistokkaaksi tilanne muuttui siinä kohdin, että vauva oli mukanani kahvilanomaisissa olosuhteissa ja vaikka heräsi uniltaan, jaksoi olla hyväntuulinen ja tarkkailla ympäristöään vaunuista käsin.

Niin, eikä tässä vielä kaikki. Minä olen nimittäin kaiken kukkuraksi käynyt kampaajalla, joka kaiken lisäksi oli niin hurmaava, että kysyi, onko vauvanikin pieni ja siro, kuten minä. Mikä loistava pelisilmä! Juuri minulle, joka tuskailen viiden (no, ehkä kuudenkin) raskauskiloni kanssa tällainen lausahdus. Lähdin kampaajalta paitsi täysin tuunattuna, myös egobuustattuna. Ja tähän päälle kuulkaa vielä spontaani lähtö noin vain jäätelölle vauvan kanssa ensimmäisenä päivänä, jolloin ei ilmassa ollut enää pelkkää kevättä vaan kesää - mahtavuutta!

En ole edennyt Norwegian Woodissani kovin pitkälle, taidan olla sivun 175 tuntumassa. Toisaalta tämä on hyvä: voin nautiskella jostain hyvästä pitkään. Kirja on helppo kuitenkin säilyttää mielessä. Eräs asia tosin askarruttaa, kirja on käännetty englannin kautta suomeksi. Tulee väkisinkin mietittyä, kuinkahan rikkinäistä puhelinta asiassa tulee leikittyä, miten kaukana japaninkielisestä alkuteoksesta käännös on? Tämä ei ole mitenkään kritiikkiä itse kääntäjää kohtaan, varmaankaan sellaista kääntäjää ei ole löytynyt, joka kääntäisi japanista suomeksi. En kyllä ihmettele. Ei ihan yleisin kielipari ole tämä. Ja muutenkin, kirjan kääntämiseen soveltuu vain henkilö, jolla on lahjoja kirjan kirjoittamiseen. Mutta miettikääpä, miten monella tapaa voi kääntää esimerkiksi suomeksi seuraavan lauseen: "The action bowls along compellingly, most of the characters are vividly drawn and there are some sharp - often very sharp - observations about their social pretensions . . . a bold and distinctive effort". Ja sitten ajatelkaapa, että jonkun pitäisi tämän käännöksen tulos kääntää ruotsiksi siten, että kun se siitä käännettäisiin jälleen englanniksi, se olisi sama kuin alkuperäinen lause. No se on tietenkin mahdotonta, sanoja ja nyansseja on loputtomasti. On se jännää!

* Englanninkielinen lainaus on The Sunday Telegraphin arvostelu J.K. Rowlingin kirjasta Casual Vacancy, ihan satunnainen poiminta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti