torstai 16. helmikuuta 2012

Naurua ja nautintoa

Ah, mikä ihana ilta. Mies soittaa yläkerrassa rumpuja, kissa nukkuu vieressäni sohvalla. Olemme nauttineet jumalaista ruokaa, jonka ohje löytyy täältä. Tosin myönnettäköön, että korvasimme toisen mozzarellapötkön vuohenjuustopötköllä tai oikeastaan kahdella pienellä, jotka oli pakattu samaan pakkaukseen. Mutta noin muutoin olimme aivan haltioissamme – keskellä viikkoa näin onnistunut ruokaelämys.

Lisäksi katsomme Miehen kanssa uuden Kolme miestä ja tyttö -sarjan ensimmäisen jakson. Mies nauraa pääosan esittäjätärtä riemuissaan. Hihkuu sitten minulle, että ymmärränkö NYT miksi kyseinen näyttelijätär muistuttaa minua (älkää nyt kuvitelko kuitenkaan, että ulkonäöltään). Tai tarkemminsanoen hänen roolihahmonsa: nainen ilman tilannetajua. Ymmärränhän minä. Mutta minä saan Miehen nauramaan olemalla oma itseni – toisinaan päätään puistellen ja hienoinen epätoivon ilme kasvoillaan, mutta silti: hän nauraa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosiaan ihastuttavan kotoiselta ja onnistuneelta illalta. Ja siltä, että sinä olet onnellinen. Se on hyvä se. Olen iloinen puolestasi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tulilatva :D. Toivottavasti sinäkin saat kasvatettua sen pienen ja salaisen ideasi suureksi ja todelliseksi.

    VastaaPoista