Tänään minua vaivaa Olen-unohtanut-jotakin-tärkeää -olo. Yritän vähän väliä harvalla hajakammalla sorkkia aivojen pohjalle, sattuisiko siellä risteilemään se Unohtunut Asia. Ei ole vielä osunut haarukkaan. Muistin hakea pyykitkin ja levittää ne. Tyhjensin tiskikoneenkin. En kuitenkaan tehnyt suunnilleen puoliakaan siitä, mitä minun oli tarkoitus tänään tehdä. Joskus (=aina) asetan itselleni liian korkeita vaatimuksia. Miksi aina päivällä töissä kuvittelen, että kotiin päästyäni olisin pulppuilevan täynnä toimintaenergiaa, kun niin ei ole koskaan vielä käynyt. Voiko tästä päätellä, että olen optimisti, sillä töissä melko usein kirjoittelen itselleni to-do -listoja, joiden rivit sitten kulkevat liimalappuina kalenterin välissä pitkän tovin, ennen kuin olen saanut kaiken viivattua yli. Joskus joudun tekemään koontilistoja, kun lappuja ilmestyy toinen toisensa perään.
En minä sentään aina lappuja kanniskele. Ja tänäänkin olen sopinut itseni kanssa olevani ihan tyytyväinen siihen, mitä olen saanut aikaan. Kissa hipsii portaita alas. Joskus kissojen hipsuttelu portaissa kuulostaa ihmiseltä. Tällä kertaa alas tuli kissatyttö, kollipoika on huomattavasti ronskimpi liikkeissään ja siksi on yleensä syypää portaita alaslaskeutujan virheelliseen lajinmääritykseen.
Hyvin korkealla to-do -listalla on kuitenkin äänestäminen. Katsoin tänään presidenttitentin, johon Haavisto osallistui. Järkytyin siitä tavasta, millä hänen suhdettaan ruodittiin. Mietin, miltä tuntuisi istua hänen paikallaan ja kuunnella haastavaan sävyyn esitettyjä kysymyksiä siitä, aionko ottaa Miehen mukaan valtiovierailulle ja isännöimmekö tapaamisia yhdessä, vai pidänkö suhteeni Mieheen mielummin piilossa? Olisi kauhea joutua ruotimaan ja perustelemaan omaa parisuhdettaan, tuntui hyvin ikävältä, että hän niin joutui tekemään. Tosin hän pysyi koko ajan rauhallisena ja vastasi kaikkeen järkevästi ja johdonmukaisesti. Piirretään paperille kakkonen ja katsotaan, miten pitkälle se riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti