lauantai 30. lokakuuta 2010

Karkki vai kepponen?

Teen juuri kiireisiä viime hetken valmisteluja tänään järjestettäviä juhlia varten. Vielä eilen illalla eräs ystävätär soitti ja kertoi sotkeneensa päivämäärät, ja ilmoitti, että mikäli tilaa vielä riittää, hänkin osallistuu juhliin. Miten ilahduttavaa!

Illan juhla-asukin on vielä epäselvä, koska on virallisesti Halloween, tekisi mieli pukeutua hieman juhlaan henkeen, mustaan ja punaiseen, mutta juhlien teema ei kylläkään sinänsä liity Halloweeniin. Ehkä kuitenkin pitää penkoa rekvisiittalaatikko esille ja tehdä jonkinlaisia hämähäkinseittejä nurkkiin hulmuamaan.

Aina juhlia järjestäessä tunnelma on jotenkin samanlainen, jännittynyt ja odottava, samalla hieman rasittunutkin: maistuuko ruoka, olenhan muistanut kaiken, kunpa ehtisin saada kaiken valmiiksi. Mutta lopulta kaikki kuitenkin sujuu erinomaisesti, sillä vieraat itse tuovat muassaan juhlan tunnelman. Kohta huoneet täyttyvät ihmisistä, puheensorinasta, lämmöstä ja naurusta. Tuskin maltan odottaa.

Hauskaa syksyistä Halloween-iltaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti