Niin on uusi viikko käynnistynyt ja ensimmäinen työpäivä takana.
Ja tällaista päivääni kuului: palavereja, töiden paiskintaa, sanailua työkavereiden kanssa. Kuuluipa siihen myös naurua ratkaeamispisteeseen asti: eräs isä näytti kuvia pienestä tyttärestään, joka on oppinut tekemään hassuja kasvonilmeitä isäänsä huvittaakseen. Ja kylläpä ne huvittivat, kuvinakin. Ikä piteni taas rutkasti.
Kotiin pyöräillessäni tulin mäen päällä olevaan risteykseen ja olin valmis pysähtymään, sillä risteyksessä oli auto. Huomasin kuitenkin, että auto olikin päättänyt antaa minulle tietä, joten käännyin uteliaana katsomaan kuljettajaa valkean auton ohjaimissa. Ja voi, siellä minulle hymyili ilmiömäisen soma mies. Hymyilin hänelle vienosti takaisin, sillä tilanne oli niin yllättävä tällaisessa hymyttömässä kaupungissa, että hämmennyin.
Kun sitten mäkeä alas laskiessani ymmärsin, että hyvänen aika, sain juuri hymysen varsin komealta mieshenkilöltä, leveni oma hymyni entisestään. Ja kuinka ollakaan, minua pyöräili vastaan naishenkilö, joka näki hymyni ja hymyili minulle takaisin. Näin me saimme aikaan pienen hymyjatkumon.
Joten kiitos sille rohkealle ja viehättävälle mieshenkilölle valkeassa autossaan, joka uskalsi antaa jotain itsestään, hymynsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti