Toivuin eilisen illan juhlahumusta nukkumalla kadottamiani yön tunteja olohuoneen sohvalla huovan alla. Kissa kääriytyi rullaksi viereeni ja hurisi minut uneen. Tuntui ylelliseltä antautua voimakkaalle väsymyksen tilalle ja pitkittää nautinnollista nukahtamisen hetkeä.
On harvinaista, että nukkuisin päivisin. Siitä seuraa nuhruinen ja palelluttava olo. Siksi oli hyvä, että ystävätär vei minut metsään reippaalle kävelylenkille. Se tuntui puhdistavan sekä keuhkot että mielen. Juuristojen puhkoma polku oli liukas ja paikka paikoin liejuinen: vaelluskengät aiheuttivat tahmean mossahduksen irrotessaan vastaanhangoittelevasta maaperästä. Reitti oli kuitenkin täydellinen, ympäröivä metsä ja varvut, joissa vielä siellä täällä näkyi jokunen mustikka, toivat kaivattua mielenrauhaa. Tuntui palkitsevalta käyttää voimiaan kivien yli kiipeilyyn ja varoa kompastumasta puunjuuriin.
Nyt on kuitenkin nukuttava uudelleen ja kerättävä voimia uuteen alkavaan viikkoon. Jos tunnistaisin sieniä, minua ilahduttaisi sen sateisuus. Ehkäpä joku minua siinä opettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti